Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Espoo Team parempi paikalliskamppailussa

 
Espoo Team parempi paikalliskamppailussa

Tapiolan urheiluhallissa tahkottiin tiistaina paikalliskamppailu Espoo Teamin ja ToPon välillä. Ottelusta muodostui huikea näytelmä kahden kovaa taistelevan joukkueen välillä. Tunnetta ja fiilistä paikallispeleistä harvoin puuttuu, eikä tiistai tehnyt tähän sääntöön poikkeusta.

Aikaisemmasta kolmesta väännöstä kotijoukkue oli kerännyt pisteet sarakkeeseensa. ToPo lähti ottelun alussa murtamaan kaavaa ja jatkoi siitä mihin jäi kotiluolassaan Kisahallissa joulutauon jälkeen. Tuolloin espoolaisilla pyyhittiin lattiaa pahemman kerran. Ottelun alku oli tälläkin kertaa sysimusta kotijoukkueen kannalta. ToPo heitti paikasta kuin paikasta pallon korisukkaan, emäntien sutiessa helpoistakin paikoista kauaksi maalista. Ensimmäiset kuusi peliminuuttia kirjattiin vierailijoille luvuin 3 - 15. Vierasjohto kasvoi kasvamistaan ja kävi 8 minuutin pelin jälkeen 16 pisteessä (7 - 23), kun aiemmissa peleissä riehunut D'andra Moss nosti väkevästi pallon korisukkaan. Tähän loppui kuitenkin Torpan Poikien karkumatka. Kotijoukkue hieroi unihiekat hiljalleen silmistään ja sai juonesta kiinni. Ensimmäisen kympin loppuun ero kutistui muutamalla pisteellä. Mirka Dettmann säkitti vaparilta taukotilanteeksi 11 - 23.

Toinen neljännes alkoi tasaisissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei päässyt mässäilemään pisteillä. Espoolaisryhmä paransi puolustustaan, mutta hyökkäys oli edelleen tervanjuontia. Maija Lähde onnistui tärkeään vaiheeseen aloittaen kotijoukkueen kirin. Tämän jälkeen Laura Wilson vastasi yksinään Espoo Teamin seuraavista kahdeksasta pisteestä. Tilanne kaventui nopeasti ja Tiimi nousi jo pisteen päähän kaksi minuuttia ennen erätaukoa, 28 - 29. Perässä juokseminen vei kuitenkin kotijoukkueen voimat ja vierailija ToPo karkasi jälleen. Hyvin heittänyt Ellen Nurmi aloitti johdon kasvattamisen kolmosellaan ja kokenut Taru Tuukkanen nosti viimeisen korin ennen erätaukoa, vieden ToPon 31 - 37 taukojohtoon. Kotijoukkue oli kutienkin selkeästi syttynyt pelaamaan ja taistelemaan sarjapisteistä.

Kolmannen erän alussa onnistui jälleen hyvän pelin pelannut Maija Lähde. Pari tärkeää kuppia nosti espoolaiset hengittämään vierailijoiden niskaan. Mirka Dettmannin onnistunut kolmonen toi Tiimin jo pisteen päähän ja Maija Lähde nosti Espoon ensimmäistä kertaa ottelun piikkipaikalle, 42 - 41. Kauaa ei Espoo Team kuitenkaan keulilla viihtynyt. Taru Tuukkanen nosti läheltä pallon kukkaroon ja kalasti virheen päälle. ToPo siirtyi jälleen kuskin paikalle ja kasvatti hetkessä johtonsa kuuteen pisteeseen, 42 - 48. Erän loppu oli kovaa taistelua. Johto säilyi vierailijoilla, mutta ennen taukoa Espoo onnistui kaventamaan Maija Lähteen ja Laura Wilsonin toimesta eron yhteen pisteeseen, 51 - 52.

Viimeisen kympin alku oli vierailijoilta vahva. Erä oli ehtinyt vanheta puolitoista minuuttia, kun D'andra Moss nosti ToPon viiden pinnan johtoon, lukemiin 51 - 56. Venlakaisa Hölttä kuitenkin tasoitti pelin heittämällä ensin kolmosen pussin perukoille ja ajaen tämän jälkeen korille kahden pisteen arvoisesti. Kun vielä kovan puolustuksen puristuksessa tinkimättömästi taistellut Niina Laaksonen haki hyökkäyspään levypallon ja viimeisteli tilannetta seuranneesta virheestä kaksi vapaaheittoa, oli Espoo Team siirtynyt taas johtoon 58 - 56. Tiimi onnistui pitämään johtonsa ja kasvattamaan sitä aina tilanteeseen 65 - 60 asti, hyökkäyspäässä jyvän löytäneen Niina Laaksosen hääriessä korin läheisyydessä täysin pysäyttämättömänä.

Tämän jälkeen Espoo Teamin avainpelaajista Laaksonen ja Hölttä joutuivat kuitenkin virhevaikeuksiin. Ote pelistä herpaantui ja vierailija kuittasi salamannopeasti. Nuori Anette Juvonen juoksi nopeasta hyökkäyksestä kaksi pinnaa ja nosti heti perään vaparilta vierailijat kärkeen, tilanteen ollessa 65 - 66. Voittoon asti ei vierailijoiden iskukyky kuitenkaan riittänyt. Ensin Laaksonen nosti kylmästi vapareillaan Tiimin takaisin keulille ja Hölttä kasvatti hypärillään eron kolmeen pisteeseen, 69 - 66. ToPon seuraava hyökkäys päättyi Dettmannin hakemaan riistoon. Anette Juvonen oli pakotettu rikkomaan läpiajoon sännännyttä Mirkaa. Tuloksena epäurheilijamainen virhe, kaksi heittoa ja sivuraja. Monessa liemessä keitetty Dettmann heitti molemmat vapaaheittonsa kylmän viileästi sukan perukoille ja Espoo Team johti jo 71 - 66, kun kellossa oli minuutti jäljellä. Niina Laaksonen onnistui jälleen nostaen kotijoukkueen 7 pisteen etumatkalle. Tämän jälkeen pisteitä tehtailtiin enää vapaaheittoviivalta. ToPo onnistui kahdessa heitossa espoolaisten kolmea vastaan. Näin lopputulos kirjattiin Espoo Teamin hyväksi 76 - 68.

Kahdeksan pisteen taisteluvoittoon päättynyt ottelu tarkoitti samalla sitä, että keskinäisten otteluiden korieroissa Espoo Team johtaa ToPoa pisteellä. Mikäli joukkueet päätyvät samaan voittosuhteeseen, on Espoo Team taulukossa edellä yhden pisteen turvin. Samainen voitto nosti Espoo Teamin myös Naisten SM-sarjan kärkeen, tosin tasapisteissä oleva Peli-Karhut on pelannut ottelun vähemmän.

"Todella tärkeä voitto. Alku näytti pahalta, mutta keräsimme itsemme hienosti ja nousimme piste kerrallaan takaa ohi. Usko omaan tekemiseen ei horjunut ja onnistuimme kääntämään pahan tilanteen voitoksi." kommentoi päävalmentaja Mikko Larkas ottelun jälkeen.

"Sekä Maija Lähde että Laura Wilson olivat tänään fantastisen hyviä hyökkäyspäässä. Venlakaisa Hölttä teki hartiavoimin töitä puolustuspäässä ja naulasi samalla muutaman äärettömän tärkeän korin. Niina Laaksonen jaksoi uurastaa kovassa puristuksessa viimeiseen asti, tästä kiitoksena 11 pistettä 4. erään. Koko joukkuetta kuitenkin taas tarvittiin kääntämään huono alku voitoksi. ", kehaisi Larkas omiaan.

"Ottelurumbamme jatkuu jälleen sunnuntaina jolloin matkaamme Äänekoskelle Huiman vieraaksi. Siinä ei paljoa neljän pelin voittoputki paina, jos siellä häviää. Kyseessä on 7 pisteen ottelu." Kommentoi Larkas tulevaa koitosta.

Tapiolan Hongan tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Espoo Basket Team - logo

Espoo Basket Team - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jouko Järvinen Tapiolan Hongan takalinjoille

Jouko Järvinen Tapiolan Hongan takalinjoille

Tapiolan Hongan miesten joukkue on vahvistanut rivejään viisi edellistä kautta Korisliigassa pelanneella takamies Jouko Järvisellä.

Lue lisää
Brandon Thomas vahvistamaan Tapiolan Honkaa

Brandon Thomas vahvistamaan Tapiolan Honkaa

Korisliigaan tähtäävä Tapiolan Honka on tehnyt sopimuksen 26-vuotiaan amerikkalaistakamies Brandon Thomasin kanssa.

Lue lisää
Espoon Honka suljettu Korisliigasta

Espoon Honka suljettu Korisliigasta

Suomen Koripalloliiton hallitus on evännyt Espoon Hongan liigalisenssin seuran Korisliiga-joukkuetta koskevien hoitamattomien velvoitteiden vuoksi ja sulkenut joukkueen sarjasta.

Lue lisää
Kaunisto siirtyy Ranskaan

Kaunisto siirtyy Ranskaan

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Ville Kaunisto, 29 siirtyy Espoon Hongasta ranskalaiseen Ada Blois Basketiin.

Lue lisää
Ville Kaunisto Honkaan – Kopiolle jatkosopimus

Ville Kaunisto Honkaan – Kopiolle jatkosopimus

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Ville Kaunisto, 29 siirtyy Espoon Honkaan Kouvolan Kouvoista.

Lue lisää
Pekka Salminen jatkaa Hongan päävalmentajana

Pekka Salminen jatkaa Hongan päävalmentajana

Pekka Salminen jatkaa Espoon Hongan päävalmentajana tulevalla kaudella koripallon kotimaisessa pääsarjassa ja kansainvälisessä VTB United-liigassa.

Lue lisää