Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Indians avaa kevätkauden Porissa

 

Indians avaa kevätkauden Porissa


Westend Indians palaa joulutauolta tositoimiin, kun joukkue suuntaa lauantaina Poriin Karhujen vieraaksi. Ottelutaukoa on ehtinyt kertyä kolme viikkoa, sillä Indiansin edellinen ottelu oli joulukuun puolivälissä Savonlinnassa. Karhut puolestaan pelasivat joulun välipäivinä Oulussa, josta irtosi äärimmäisen tärkeä voitto.

Indians lähtee kevätkauteen runkosarjan kärkipaikalta tasapisteissä Blue Foxin kanssa. Karhujen viime lauantain voitto sarjanousija Merikoski SBT:stä vankisti joukkueen paikkaa pudotusviivan yläpuolella, sillä eroa kolmeen viimeiseen sijaan on jo seitsemän pistettä. Ensimmäisen kierroksen kohtaamisessa Indians piti pisteet kotihallissa 12-4 voitolla.

-Joulut on takana ja mukava päästä taas pelaamaan, totesi Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen kevään ensimmäisissä harjoituksissa.

Indiansin edellisestä ottelusta on ehtinyt vierähtää kolme viikkoa ja joulun omatoimijaksolta joukkue palasi vasta vuodenvaihteen jälkeen. Laurikainen myöntää, että Karhuilla on parempi pelituntuma lauantain otteluun lähdettäessä, sillä joukkue on kokoontunut myös välipäivinä pelaamaan.

-Sillä on tietysti vaikutus, että kaveri on pelannut joulutauolla. Ottelun alku merkitsee aika paljon siihen, miten me päästään pelille. Yritetään vetää tällä viikolla kovatempoisia harjoituksia, jotta oltaisiin vähän valmiimpia heti alussa.

Lauantain kotijoukkue pelaa hyvää jaksoa, sillä Karhuilla plakkarissa kolmesta viimeisestä ottelusta peräti viisi pistettä. Laurikainen uskoo Karhujen pystyvän parantamaan esityksiään, sillä edellisessä ottelussa joukkue ei ollut parhaammalla mahdollisella kokoonpanolla matkassa.

-Pori on parantanut peliä alkukaudesta ja nyt viimeisimpänä Merikoskesta voitto, vaikka vähän rikkinäisellä rosterilla ja ilman päävalmentajaa olivat matkassa. Oletettavasti pystyvät siis nostamaan tasoa vielä siitä.

Indians pääsee lauantain otteluun hyvällä kokoonpanolla.

-Joukkue on aikalailla terve ja todennäköisesti saadaan yksi pitkäaikaispotilaskin takaisin pelille lauantaina, ennakoi Laurikainen.

-Meidän on onnistuttava myös tämän viikon harjoituksissa, jotta ollaan valmiina, kun pelipäivä koittaa, muistuttaa päävalmentaja.

Laurikainen ennakoi pelin noudattavan tältä kaudelta tuttua kaavaa, jossa Indians on pallollisena hallitseva osapuoli. Joukkueen peli on kehittynyt jatkuvasti ja jos suunta jatkuu samanlaisena alkaa tekeminen olla jo hyvällä mallilla. Lauantaina ottelun alku sanelee hyvin pitkälle pelin kulun, ja Indiansin on oltava terävänä ensimmäisistä vaihdoista lähtien.

-Joukkue asetti tavoitteeksi pelata aina seuraavaksi kauden parhaan pelin, joten siitä asetelmasta lähdetään myös lauantain peliin.

Yleisömäärissä Karhuilla neljänneksi eniten katsojia kotiotteluissa, sillä kuuden ottelun keskiarvo on hieno 288.

-Kiva päästä yleisön eteen pelaamaan taas ja mukava lähteä uuteen vuoteen, summaa Laurikainen kevään ensimmäistä ottelua odottaen.

Lauantaina 5.1.2013 kello 17.00 Karhut – Indians

Indiansin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Westend Indians - logo

Westend Indians - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jasper Juuti ja Tuomas Iiskola Öljymiehiin

Jasper Juuti ja Tuomas Iiskola Öljymiehiin

Oilersin liigajoukkue vahvistuu kahdella uudella pelaajalla, kun päättyneellä kaudella Sveitsin salibandykentillä taituroineet Tuomas Iiskola ja Jasper Juuti liittyvät Öljymiesten joukkueeseen tulevalle kaudelle.

Lue lisää
Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Oilersin liigajoukkueen valmistelut tulevalle kaudelle ovat loppusuoralla. Nyt joukkue on kiinnittänyt yhden uuden ja kaksi viime kauden pelaajaa ensi kauden kokoonpanoon.

Lue lisää
Öljymiesten valmennukseen ja hyökkäykseen vahvistuksia

Öljymiesten valmennukseen ja hyökkäykseen vahvistuksia

Jussi Sihvonen ja Jani Lehtoniemi liittyvät Öljymiesten tulevan kauden joukkueeseen.

Lue lisää
Kalle Keskitalo vahvistaa Öljymiehiä

Kalle Keskitalo vahvistaa Öljymiehiä

Kalle Keskitalo siirtyy Sveitsin salibandyliiga NLA:sta Öljymiesten riveihin. 23-vuotias Keskitalo pelasi viime kaudella Sveitsissä Chur Unihockeyn paidassa 24 ottelua, joissa syntyi viisi tehopistettä (1+4).

Lue lisää
Justus Kainulainen ja Antti Suomela Öljymiehiin

Justus Kainulainen ja Antti Suomela Öljymiehiin

Oilersin liigajoukkue on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Joukkueen riveihin liittyvät Justus Kainulainen sekä Antti Suomela.

Lue lisää
Laurikainen palaa Heimon päävalmentajaksi

Laurikainen palaa Heimon päävalmentajaksi

Mikko Laurikainen palaa takaisin Heimon miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Laurikainen toimi Heimon päävalmentajana edellisen kerran kaudella 2014–2015, jolloin hän johdatti joukkueen pudotuspeleihin.

Lue lisää