Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Täällä Espoo, kuuleeko Hakametsä

 
Täällä Espoo, kuuleeko Hakametsä

Tapparan kustannuksella kolmen pisteen kantaan palannut Blues jäi Tampereelle valmistautumaan lauantaiseen Ilves-otteluun. Hotellielämä irrottaa arjesta ja hitsaa joukkuetta yhteen. Mukana matkassa on myös tuoreita jalkoja, joten Ilvestä vastaan Blues-kokoonpanossa nähtäneen pieniä muutoksia.

Huominen kohtaaminen kuuluu kevään tärkeimpiin, sillä kilpailu playoff-asetelmista tiivistyy. Tapparaa vastaan Blues eli Iiro Tarkin torjunnoista ja ratkaisi pelin ylivoimalla. ”Alussa oltiin ottavana osapuolena, mutta ensimmäiselle erätauolle päästiin onneksi tasatilanteessa. Vaikka parannettiin peliä ja voitettiin, huomiselle jäi paljon petrattavaa. Kolmas peräkkäinen voitto on kuitenkin tosiasia ja nostaa joukkueen fiilistä”, kertoo Tampereelta tavoitettu Blues-valmentaja Lauri Marjamäki.

Kuluvalla kaudella Blues on onnistunut Tamperelaisia vastaan erinomaisesti. Tappara kaatui jokaisessa pelissä ja toistaiseksi niin on käynyt myös Ilvekselle. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat vain runsas viikko sitten Espoossa. Sen pelin isolla itseluottamuksella taisteleva Ilves vei voittomaalikilpailuun asti.

Viimeksi eilen Ilves osoitti venymistään Jokereita vastaan voittamalla kolmannen erän 3-0 ja nousemalla takaa ohi. Samalla se teki palveluksen espoolaisille, sillä  Jokereiden tappio ja Bluesin voitto tiivistivät suorista pudotuspelipaikoista käytävää kilpailua. Viivan ympärillä on ahdasta ja kuudenteen sijaan on nyt matkaa vain kaksi pistettä.

Lauantain kierros on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun samoista sijoituksista kilpailevat joukkueet kohtaavat toisiaan. Blues ja Ilves ovat sijoilla 8 ja 9. Keskenään pelaavat myös sijoilla 6 ja 7 olevat HPK ja Jokerit sekä sijoja 4 ja 5 miehittävät KalPa ja Lukko. Tämä kuusikko taistelee viimeisistä suorista pudotuspelipaikoista. Kun vielä sijoista 2 ja 3 pelaavat Ässät ja IFK kohtaavat, on enemmän kuin todennäköistä, että sarjataulukkoa piirretään lauantai-illan päätteeksi uuteen uskoon.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää
Kauppinen palaa Espooseen

Kauppinen palaa Espooseen

Mestis- joukkue Espoo United lisää riveihinsä tryout-sopimuksella olleen Antti Kauppisen.

Lue lisää
Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Riku Kallioniemen, 45. Kallioniemi työskenteli aiemmin Liiga-Oy:n osakkaan Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtajana.

Lue lisää
Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Espoo Blues on solminut loppukauden 2015-16 mittaiset sopimukset omien kasvattiensa Niklas Anderssonin ja Olli Iisakan kanssa.

Lue lisää