Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Indians moukaroi ÅIF:n 13-1

 

Indians moukaroi ÅIF:n 13-1


Westend Indiansin harjoitusottelukausi alkaa kääntyä kohti päätöstään, sillä jäljellä on enää kaksi ottelua Blackbirdsiä vastaan. Keskiviikkona pelatussa syksyn seitsemännessä harjoitusottelussa kaatui sipoolaisjoukkue ÅIF selvin lukemin. Voitto kirjattiin Heimolle peräti 13-1 ja joukkue väläytteli aika-ajoin tulevan pelitavan mukaista aktiivista pallonhallintaa.

Loppunumerot kertovat hyvin pelinkuvan, sillä ÅIF tyytyi seuraamaan sivusta Indiansin hallitessa kenttätapahtumia.

-Numeroista huolimatta meidän pelissä oli vielä hölmöilyäkin, näki päävalmentaja Mikko Laurikainen.

Laurikainen uskoo voiton olleen joukkueelle henkisesti tärkeä, sillä viimeiset esitykset eivät olleet tuottaneet lopputuloksena kovinkaan mairittelevia lukemia. Myös viikolla harjoiteltuja asioita saatiin tuotua peliin jälleen onnistuneesti.

-Suurin muutos tapahtui reagointipelaamisessa ja voin olla tyytyväinen viikolla harjoiteltujen asioiden sisäistämiseen.

Westend Indiansin tulevat harjoitusottelut:

Ma 10.9. Blackbirds – Indians Kerava-areena
Ke 12.9. Indians – Blackbirds Tapiolan UH

Miesten Divari pyörähtää Indiansin osalta käyntiin vierasottelulla PSS:aa vastaan perjantiana 21.9.

UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Westend Indians - logo

Westend Indians - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jasper Juuti ja Tuomas Iiskola Öljymiehiin

Jasper Juuti ja Tuomas Iiskola Öljymiehiin

Oilersin liigajoukkue vahvistuu kahdella uudella pelaajalla, kun päättyneellä kaudella Sveitsin salibandykentillä taituroineet Tuomas Iiskola ja Jasper Juuti liittyvät Öljymiesten joukkueeseen tulevalle kaudelle.

Lue lisää
Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Oilersin liigajoukkueen valmistelut tulevalle kaudelle ovat loppusuoralla. Nyt joukkue on kiinnittänyt yhden uuden ja kaksi viime kauden pelaajaa ensi kauden kokoonpanoon.

Lue lisää
Öljymiesten valmennukseen ja hyökkäykseen vahvistuksia

Öljymiesten valmennukseen ja hyökkäykseen vahvistuksia

Jussi Sihvonen ja Jani Lehtoniemi liittyvät Öljymiesten tulevan kauden joukkueeseen.

Lue lisää
Kalle Keskitalo vahvistaa Öljymiehiä

Kalle Keskitalo vahvistaa Öljymiehiä

Kalle Keskitalo siirtyy Sveitsin salibandyliiga NLA:sta Öljymiesten riveihin. 23-vuotias Keskitalo pelasi viime kaudella Sveitsissä Chur Unihockeyn paidassa 24 ottelua, joissa syntyi viisi tehopistettä (1+4).

Lue lisää
Justus Kainulainen ja Antti Suomela Öljymiehiin

Justus Kainulainen ja Antti Suomela Öljymiehiin

Oilersin liigajoukkue on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Joukkueen riveihin liittyvät Justus Kainulainen sekä Antti Suomela.

Lue lisää
Laurikainen palaa Heimon päävalmentajaksi

Laurikainen palaa Heimon päävalmentajaksi

Mikko Laurikainen palaa takaisin Heimon miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Laurikainen toimi Heimon päävalmentajana edellisen kerran kaudella 2014–2015, jolloin hän johdatti joukkueen pudotuspeleihin.

Lue lisää