Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Blues hävisi SaiPalle

 

Blues hävisi SaiPalle


BLUES-SAIPA 1-4

Blues sai tiistaina vieraakseen kuumeisesti pudotuspelipaikkaa tavoittelevan joukkueen, kun sarjataulukon yhdennellätoista sijalla notkuva SaiPa saapui Barona Areenalle. Lappeenrantalaiset onnistuivatkin nappaamaan ottelusta tärkeät pisteet itselleen, kun peli päättyi kotijoukkueen kannalta ikävästi 1-4.

Ensimmäinen erä oli maaliton. Kohahduttavin tapahtuma oli se, kun SaiPan Pauli Levokari hieman tuuppaisi linjatuomaria pyristellessään irti tämän otteesta, ja ansaitsi teollaan ottelurangaistuksen erotuomarin koskemattomuuden rikkomisesta. Tilanteessa Levokarille oli tuomittu myös kaksi minuuttia ryntäyksestä, joten Blues pääsi ruhtinaalliselle seitsemän minuutin ylivoimalle.

Toiseen erään espoolaisille jäi reilu viisi minuuttia ylivoima-aikaa. Pitkään näytti siltä, ettei Blues saa käytettyä tilannetta hyväkseen, mutta lopulta Ari Vallin onnistui sutimaan irtokiekon ohi koko illan hyvin torjuneen Jere Myllyniemen. Pian Bluesin johto-osuman jälkeen vierasjoukkue kuitenkin karkasi: Ensin Elmeri Kaksonen tasoitti, ja pian sen jälkeen Per Savilahti-Nagander vei vieraat ylivoimalla johtoon. SaiPa onnistui toisessa erässä vielä kolmannenkin kerran, kun Brian Salcido teki komean nousun alivoimalla ja toimitti kiekon maaliin asti.

Kolmannessa erässä ei enää paljon tapahtunut. Blues yritti kavennusta loppuminuuteilla ilman maalivahtia, mutta maalinteossa onnistui enää vierasjoukkue - Antti Aarnio täräytti kiekon tyhjään maaliin ja loppulukemiksi 1-4. Näin SaiPa sai tililleen tärkeät pisteet pudotuspelipaikkataistelua ajatellen.

Espoolaisten valmentaja Lauri Marjamäki näki joukkueensa otteissa paljon parannettavaa.

- Ylivoimassa on ollut paljon tekemistä, ja siinä on edelleen tekemistä. Yhden maalin saimme tänään ylivoimalla aikaiseksi kuitenkin. Viimeisen kympin aikana saimme vähän sellaista otetta, mitä olisi pitänyt saada jo aikaisemmin. SaiPa pelasi fiksun vieraspelin tänään.

- Kyllä meillä töitä riittää. Työmäärä ei ihan ollut sitä, mitä sen pitäisi olla. Paikkoja loimme, mutta toki sekin, kun onnistumisia ei tule, luo tietynlaista tuskaa takaraivoon. Kyllä jätkät ihan tosissaan yrittävät. Eteenpäin vain, paljon pitää vielä torstaiksi parantaa, Late päätti.

Blues jatkaakin otteluitaan siis heti torstaina, kun espoolaiset matkaavat Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Barona Areenalla pelataan seuraavan kerran tiistaina 6.3., kun Bluesin vieraaksi saapuu Tappara. Ottelu alkaa kello 18.30, tervetuloa!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriMarjamäki

Lauri Marjamäki

29.5.1977 Tampere
Tiedot

AriVallin

Ari Vallin

21.3.1978 Ylöjärvi
Tiedot


Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää
Kauppinen palaa Espooseen

Kauppinen palaa Espooseen

Mestis- joukkue Espoo United lisää riveihinsä tryout-sopimuksella olleen Antti Kauppisen.

Lue lisää
Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Riku Kallioniemen, 45. Kallioniemi työskenteli aiemmin Liiga-Oy:n osakkaan Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtajana.

Lue lisää
Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Espoo Blues on solminut loppukauden 2015-16 mittaiset sopimukset omien kasvattiensa Niklas Anderssonin ja Olli Iisakan kanssa.

Lue lisää