Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Salminen sysää paineita Korihaille - Westerholm ei ota niitä vastaan

 
Salminen sysää paineita Korihaille - Westerholm ei ota niitä vastaan

Korihaiden ja Espoon Hongan välillä pelattava puolivälieräsarja käynnistyy ensi perjantaina Uudessakaupungissa ja Pohitullin palloiluhallissa, josta toistaiseksi vain kolme vierasta on poistunut tällä kaudella voittajana. Honka ei ole näihin nippuihin lukeutunut. Korihait kuittasi runkosarjan keskinäiset ottelut nimiinsä numeroin 3-1.
- Kyllähän Korihait lähtee tähän ottelusarjaan ainakin hienoisena suosikkina ja paineet ovat siellä. Ensimmäinen ottelu on kieltämättä varsin tärkeä ja lisäksi meillä on parhaillaan päällä loukkaantumishuolia. Ei auta muuta kuin toivoa, että saamme kaikki pelaajat perjantaina mukaan Uuteenkaupunkiin, toteaa Hongan päävalmentaja Pekka Salminen.
Korihaiden luotsi Tom Westerholm kuittaa tilanteen tutussa playoff-hengessä.
- Näinä päivinä kaikki pelaavat pokeria kommenteillaan. En sanoisi, että me olemme suosikkeja, kun katsoo Hongan materiaalia ja heidän pelaajiensa playoff-kokemusta.
Salminen ei lähtenyt täsmentämään tässä vaiheessa loukkaantumishuolia, sillä ensimmäiseen playoff-vääntöön on aikaa vielä pari päivää. Runkosarjan kolme viimeistä kierrosta reisivamman vuoksi huilannut maajoukkuemies Tuomas Íisalo on ainakin vahvistanut, että hän on palaamassa perjantaina kentille.
- Eipä silti, olihan meillä runkosarjankin otteluissa Korihaita vastaan pelaajia sivussa. Playoffit ovat tunnetusti muutenkin täysin uusia pelejä, joissa päänuppi ratkaisee. Nyt katsotaan, kenen kantti kestää ja kenellä se ei kestä, muotoilee Salminen.
Korihailta oli runkosarjan päätöskierroksella sivussa viime vuonna maajoukkueessa debytoinut Petri Heinonen.
- Heinosella on pieni vamma, enkä lähde yksilöimään sitä. Terveystilanteemme näyttää olevan ok ja toivottavasti saamme kaikki soturimme perjantaina mukaan, Westerholm jatkaa kollegansa linjoilla. Sama linja pätee myös käännettäessä katseet vielä hetkeksi runkosarjan keskinäisiin kohtaamisiin.
- Eihän niitä pelejä kannata paljon muistella. Se merkitys niillä tietysti oli, että jos Honka olisi vienyt ne, niin myös kotietu olisi heilahtanut toisinpäin.

Levypallopelaaminen on Hongan suuri teema

Korihait on kovan kotijoukkueen lisäksi myös kovan levypallojoukkueen maineessa.
Korihait oli Tampereen Pyrinnön takana runkosarjan toiseksi paras levypallojoukkue keskiarvolla 39,25. Hongan vastaava keskiarvo oli 35,70. Haiden terävin syömähammas levypalloissa oli James Reaves (7,9).
- Levypallopelaaminen ja nimenomaan molemmissa päissä kenttää on meidän suuri teemamme Korihaita vastaan, korostaa Salminen.
Runkosarjassa haiparvesta palloa pisti tehokkaimmin pussiin Lawrence Wright (17,8). Yli 30 minuutin miehistä Nigel Mooren pistelukemat olivat 15,9, Bojan Sarcevicin 12,3 ja Heinosen 12,0.
- Korihaiden joukkueessa on kokoa ja atleettisuutta. Siltä löytyy seitsemän tasaista ja laadukasta pelaajaa, mutta heidän jälkeensä materiaali on heikompaa. Siinä yksi seikka, johon meidän on pyrittävä iskemään, suunnittelee Salminen.
Hongan ajoittain pitelemätön pelintekijä Jarmar Wilson kruunattiin runkosarjan korikuninkaaksi keskiarvolla 22,27.
Wilson on luonnollisesti yksi niistä Hongan pelaajista, jotka on alleviivattu tuhdilla tussilla Korihaiden konsepteissa.
- En halua kuitenkaan nimetä Hongasta ketään yksittäistä pelaajaa. Keskitytään nyt vain omaan tekemiseen, kommentoi Westerholm.

Natiseeko Pohitullin noidankattila liitoksissaan?

Korihait käynnisti pudotuspelit viimeksi vuonna 1987 kotiedun turvin. Nyt länsirannikon ylpeydelle tarjoutuu tilaisuus nostattaa Vakka-Suomessa vastaavanlainen koripallobuumi kuin kultaisena keväänä vuonna 1990 ja hopeisena keväänä vuonna 1995.
- Sellainen henki ja ilmapiiri ovat olemassa. Pohitulliin ei voi ottaa 1627 katsojaa enemmän. Tosin tuollaisella 1300 katsojallakin lehtereillä ollaan jo kuin sillit purkissa, kuvailee päähai Westerholm.
Kolmesta voitosta poikki pistettävän puolivälieräsarjan avausottelu pelataan Uudessakaupungissa perjantaina klo 18.30. Jatkoa seuraa Espoossa sunnuntaina klo 17.

Hongan ja Korihaiden ottelut runkosarjassa:
29.02.2010 Korihait - Honka 92 - 82
17.11.2010 Honka - Korihait 84 - 78
07.01.2011 Korihait - Honka 84 - 66
19.02.2011 Honka - Korihait 86 - 100

Puolivälieräohjelma:
1. puolivälieräottelu Korihait-Honka perjantaina 1.4. klo 18.30
2. puolivälieräottelu Honka-Korihait sunnuntaina 3.4. klo 17.00
3. puolivälieräottelu Korihait-Honka tiistaina 5.4. klo 18.30
Tarvittaessa:
4. puolivälieräottelu Honka-Korihait torstaina 7.4. klo 18.30
5. puolivälieräottelu Korihait-Honka lauantaina 9.4. klo 16.00

Hongan tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Espoon Honka - logo

Espoon Honka - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Pekka Salminen

Tiedot

Jamar Wilson

22.2.1984
Tiedot


Jouko Järvinen Tapiolan Hongan takalinjoille

Jouko Järvinen Tapiolan Hongan takalinjoille

Tapiolan Hongan miesten joukkue on vahvistanut rivejään viisi edellistä kautta Korisliigassa pelanneella takamies Jouko Järvisellä.

Lue lisää
Brandon Thomas vahvistamaan Tapiolan Honkaa

Brandon Thomas vahvistamaan Tapiolan Honkaa

Korisliigaan tähtäävä Tapiolan Honka on tehnyt sopimuksen 26-vuotiaan amerikkalaistakamies Brandon Thomasin kanssa.

Lue lisää
Espoon Honka suljettu Korisliigasta

Espoon Honka suljettu Korisliigasta

Suomen Koripalloliiton hallitus on evännyt Espoon Hongan liigalisenssin seuran Korisliiga-joukkuetta koskevien hoitamattomien velvoitteiden vuoksi ja sulkenut joukkueen sarjasta.

Lue lisää
Kaunisto siirtyy Ranskaan

Kaunisto siirtyy Ranskaan

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Ville Kaunisto, 29 siirtyy Espoon Hongasta ranskalaiseen Ada Blois Basketiin.

Lue lisää
Ville Kaunisto Honkaan – Kopiolle jatkosopimus

Ville Kaunisto Honkaan – Kopiolle jatkosopimus

Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Ville Kaunisto, 29 siirtyy Espoon Honkaan Kouvolan Kouvoista.

Lue lisää
Pekka Salminen jatkaa Hongan päävalmentajana

Pekka Salminen jatkaa Hongan päävalmentajana

Pekka Salminen jatkaa Espoon Hongan päävalmentajana tulevalla kaudella koripallon kotimaisessa pääsarjassa ja kansainvälisessä VTB United-liigassa.

Lue lisää