Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärpät niukasti Bluesia parempi

 

Kärpät niukasti Bluesia parempi


KÄRPÄT-BLUES 4-3

Blues pelasi vuoden ensimmäisen ottelunsa tiistaina Oulussa Kärppiä vastaan. Joukkueet tekivät maaleja lähes vuorotellen, mutta lopulta kotijoukkue onnistui viimeistelyssä yhden kerran enemmän kuin espoolaiset, joten kolme pistettä jäi Kärppien haltuun Ouluun.

Ensimmäisessä erässä ei vielä maaleja tehty. Blues pääsi ylivoimalle kolmesti, mutta Tomi Karhunen piti maalinsa puhtaana. Toisessa erässä alkoi jo tapahtuakin; illan ensimmäinen maali nähtiin, kun Joonas Komulainen vei kotijoukkueen johtoon. Espoolaiset iskivät kuitenkin jo minuutin kuluttua avausmaalista, kun Kristian Kuusela pääsi tuikkaamaan kiekon Dale Clarken syötöstä maaliin.

Kotijoukkue pääsi vielä toistamiseen maalin karkumatkalle toisessa erässä, kun Juha-Pekka Haataja vei oululaiset ylivoimalla johtoon. Kolmannessa erässä maalintekoa jatkoi Kärpät - Ivan Huml vei osumallaan kotijoukkueen hieman ratkaisevan tuntuisestikin kahden maalin johtoon. Kavennusta ei kuitenkaan odoteltu kuin vajaa minuutti: Roope Talaja toi vierailijat vielä mukaan peliin maalillaan. Syöttöpisteet osumaan Ari Vallinille ja Joakim Erikssonille.

Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella nähtiin vielä kaksi osumaa. Ensin Kärppien Julius Junttila onnistui ylivoimalla, pian sen jälkeen Ville Varakas piti vielä espoolaisten toiveet pisteistä elossa. Maaleja ei kuitenkaan enempää ottelussa nähty, vaikka Blues yritti aivan lopussa tasoitusta ilman maalivahtiakin. Kärpät vei siis ottelun nimiinsä lukemin 4-3.

- Tasainen otteluhan se oli. Kärpät teki ylivoimalla kaksi maalia, me teimme vain yhden, siihen se oikeastaan konkreettisesti ratkesi tänään. Vähän liian helposti annettiin peli pois tänään. Kotona joukkue pelaa voittaakseen, mutta vieraissa ihan ok - se ei vain riitä, valmentaja Lauri Marjamäki tuumi ottelun jälkeen.

- On kuitenkin hyvä, että joukkue on kriittinen itselleen, ei ollut tänäänkään tyytyväinen illan peliin. Eikä voi sanoa, etteivätkö pelaajat yrittäisi. Aamulla kotiin ja valmistautumaan torstain otteluun Lukkoa vastaan, Late päätti.

Seuraavan kerran Blues on tosiaan tositoimissa torstaina kotijäällään, kun Rauman Lukko saapuu vieraaksi Barona Areenalle. Ottelu alkaa kello 18.30, tervetuloa kannustamaan espoolaiset takaisin voittojen tielle!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


KristianKuusela

Kristian Kuusela

19.2.1983 Seinäjoki
Tiedot

LauriMarjamäki

Lauri Marjamäki

29.5.1977 Tampere
Tiedot

RoopeTalaja

Roope Talaja

2.8.1988 Kuopio
Tiedot

AriVallin

Ari Vallin

21.3.1978 Ylöjärvi
Tiedot


Puolustaja Arvid Aronsson SHL:stä Kiekko-Espooseen

Puolustaja Arvid Aronsson SHL:stä Kiekko-Espooseen

Ruotsalainen puolustaja Arvid Aronsson, 26, liittyy loppukaudeksi Kiekko-Espoon riveihin.

Lue lisää
Niko Seppälän sopimus purettu

Niko Seppälän sopimus purettu

Kiekko-Espoon ja Niko Seppälän välinen sopimus on purettu pelaajan toiveesta. Seppälä pelasi Kiekko-Espoossa 45 Liiga-ottelua tehoin 3+5=8.

Lue lisää
Emil Vuorio Kiekko-Espoon vahvuuteen

Emil Vuorio Kiekko-Espoon vahvuuteen

Maalivahti Emil Vuorio liittyy Kiekko-Espoon miehistöön toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella TUTOsta.

Lue lisää
Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää