Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Liigakärki vierailee Espoossa

 

Liigakärki vierailee Espoossa


Valmentaja Mikko Saarinen on tyytyväinen. Sen lisäksi että sarjan kolmonen kaatui Porissa, Bluesin pelillinen käyrä on kokonaisuudessaan nouseva. Torstaina se joutuu todelliseen testiin, kun liigan kärkipaikalle noussut KalPa saapuu Barona Areenalle. Siinä olisi mahdollisuus kasvattaa itseluottamusta, ja siinä sivussa myös sarjasijoitusta.

Liigan keskikastissa marginaalit ovat pieniä. Yhtenä iltana voi voittaa viisi sijaa – tai hävitä – sekin pitää muistaa. Varmaa on se, että eilinen kotimatka Porista tuntui lyhyemmältä, kun kolmeen peliin venynyt tappioputki vihdoin katkesi.

”Hyvä peli me pelattiin. Ei ihan ehjää 60-minuuttista, mutta parin vaisumman esityksen jälkeen tultiin taas vahvasti. Sitä ei palkittu kolmella pisteellä, mutta kahdella kuitenkin. On tärkeää, ettei lamaannuttu vastustajan tasoituksesta, vaan pidettiin se draivi päällä.”

KalPan kyyti on hurjaa. Viimeisestä yhdeksästä pelistä se on hävinnyt vain yhden. Saarinen näkee että huomista kamppailua on lähestyttävä myös KalPan pelin kautta, sen verran omaleimaista se on, käytännössä kaikkiin muihin vastustajiin verrattuna. Kuopiolaisten menestys profiloituu vahvaan kiekolliseen pelaamiseen, ja se peli tuntuu tuottavan tapahtumia vastustajan päässä.

”Puolustuksessa pitää miettiä mihin siinä kiekkorallissa kannattaa lähteä, ettei juokse itseään pihalle. Toisaalta myös oma hyökkäyspeli pitää saada mallilleen. Se kaikki on pois vastustajalta, joka kuitenkin elää siitä, että pitää itse kiekkoa.”

Torstain pelin jälkeen Bluesia odottaa vapaa viikonloppu.

”Perjantaina vielä harjoitellaan, mutta sitten pidetään kaksi ansaittua vapaapäivää. Viime perjantaista lähtien on pelattu joka toinen ilta”, Saarinen muistuttaa.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Arvid Aronsson SHL:stä Kiekko-Espooseen

Puolustaja Arvid Aronsson SHL:stä Kiekko-Espooseen

Ruotsalainen puolustaja Arvid Aronsson, 26, liittyy loppukaudeksi Kiekko-Espoon riveihin.

Lue lisää
Niko Seppälän sopimus purettu

Niko Seppälän sopimus purettu

Kiekko-Espoon ja Niko Seppälän välinen sopimus on purettu pelaajan toiveesta. Seppälä pelasi Kiekko-Espoossa 45 Liiga-ottelua tehoin 3+5=8.

Lue lisää
Emil Vuorio Kiekko-Espoon vahvuuteen

Emil Vuorio Kiekko-Espoon vahvuuteen

Maalivahti Emil Vuorio liittyy Kiekko-Espoon miehistöön toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella TUTOsta.

Lue lisää
Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää