Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kiekkohuuma jatkuu Porissa

 
Kiekkohuuma jatkuu Porissa

Ässien avausvoitto siirsi puolivälieräsarjan ratkaisua. Perjantaina se on jälleen katkolla Porissa, kun Blues johtaa nyt voitoin 3-1. Espoossa nähtiin, että sarjan katkaiseminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Ässienkään tilannetta ei voi sanoa helpoksi, mutta ainakin se on hyvin yksinkertainen. Joukkue tarvitsee voiton joka ikisestä ottelusta. 

”Ässät sai eilen sen alun minkä varmasti halusi. Kai meillä oli vähän ylilatausta. Halu oli niin tunnollista, että jäätiin vähän telineisiin”, sanoo Blues-valmentaja Lauri Marjamäki.

Bluesin ja Ässien välinen sarja on ollut tasainen siitäkin huolimatta, että Blues vei nimiinsä kolme ensimmäistä peliä. Marjamäki muistuttaa, että matkan varrelle mahtuu myös tappioita. Niillä ei ole merkitystä, kunhan voittaa neljä kertaa. Sama pätee tietysti Ässiin, joka on – yhä edelleen – runkosarjan kakkonen. ”Me oltiin yhdeksäs, eikä se asetelma siitä muutu. Olemme edelleen haastajan roolissa ja se sopii meille”, Marjamäki sanoo.

Keskiviikon tappio ei muuta Bluesin suunnitelmia. Se oli yksi peli, ja perjantaina kysytään taas kumpi on iskussa, kun kiekko putoaa jäähän. ”Me ollaan pelattu loistavaa jääkiekkoa, eikä yhden tappion vuoksi kannata romuttaa sitä kaikkea hyvää, mikä on pohjalla. Eletään hetkessä, eikä murehdita menneitä tai mietitä tulevia sen enempää”, Marjamäki sanoo.

Perjantaille Marjamäki lupailee pieniä muutoksia. Isompaan remonttiin ei ole tarvetta, sillä miehet ovat pysyneet terveinä. Kevään kiihkeimmällä hetkellä kipukynnys on korkealla. Samalla valmentaja vihjaa, että pitkään sivussa olleen Valtteri Virkkusenkin paluu alkaa lähestyä.

Perjantaina kiekkohuuma on taas parhaimmillaan. Porissa on tunnetusti kiihkeä tunnelma, niin kuin se on ollut Espoossakin. Kevät on jääkiekkoilijan parasta aikaa!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriMarjamäki

Lauri Marjamäki

29.5.1977 Tampere
Tiedot

ValtteriVirkkunen

Valtteri Virkkunen

18.2.1991 Espoo
Tiedot


Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää
Kauppinen palaa Espooseen

Kauppinen palaa Espooseen

Mestis- joukkue Espoo United lisää riveihinsä tryout-sopimuksella olleen Antti Kauppisen.

Lue lisää
Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Riku Kallioniemen, 45. Kallioniemi työskenteli aiemmin Liiga-Oy:n osakkaan Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtajana.

Lue lisää
Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Espoo Blues on solminut loppukauden 2015-16 mittaiset sopimukset omien kasvattiensa Niklas Anderssonin ja Olli Iisakan kanssa.

Lue lisää