Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SEOsta nuorten MM-kilpailuiden pääyhteistyökumppani

SEOsta nuorten MM-kilpailuiden pääyhteistyökumppani

 

Suomalainen Energiaosuuskunta eli SEO on pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailuiden uusi pääyhteistyökumppani. Kotimaisen ja paikallisen, mutta valtakunnallisen jakeluverkoston omaavan SEOn ja Nuorten MM-kisojen kumppanuus perustuu samaan arvopohjaan ja nuorten urheilun tukemiseen.  

Nuorten MM-kilpailut käydään Lahdessa 20.-27. tammikuuta. Tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottansa viettävän SEOn toimitusjohtaja Arto Viljanen on hyvin tyytyväinen nyt solmitusta yhteistyöstä ja toivoo valtakunnallisen näkyvyyden lisäksi myös urheilumenestystä. 

- Pohdimme tarkasti, millaisiin kumppanuuksiin lähdemme mukaan. Aino-Kaisa Saarinen esitteli asiansa hyvin vakuuttavasti ja päätimme lähteä mukaan paikallisena toimijana, paikalliseen tapahtumaan, kommentoi Viljanen.

Viljanen perustelee pääyhteistyökumppanuutta yhteisellä arvomaailmalla. 

- Yhteistyö lähtee yhteisistä arvoista. Meidän toimintaa ja arvoja kuvaa neljä sanaa; suomalainen, paikallinen, yrittäjävetoinen ja uusiutuva. Nämä teemat toteutuvat kattavasti myös tammikuun nuorten MM-kilpailuissa, jatkaa Viljanen.

Aikaa kisoihin on reilu kuukausi ja kilpailujärjestelyt ovat sujuneet hyvin. Kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen on tyytyväinen järjestelyiden etenemiseen ja on huojentunut talven saapumisesta Lahteen.

- Iso kuva alkaa olla kasassa ja nyt keskitytään pienempiin detaljeihin. Nyt meillä on hyvää aikaa saada yksityiskohdat hiottua kuntoon. Helpottavin ja isoin asia on lumi. Nyt sitä tulee taivaalta ja sitä tulee tykeistä, kisaladut ja suorituspaikat alkavat valmistua, kertoo Saarinen.

Saarinen antaa kiitosta ahkerasta työstä kisaorganisaatiolle.

- Organisaatio on jälleen todistanut, että täällä asiat hoidetaan viimeisen päälle ja kilpailemaan tulevan urheilijan on helppo keskittyä vain ja ainoastaan tuloksen tekemiseen. Se on tärkeää, jatkaa Saarinen.

Nuorten MM-kilpailut ovat monelle urheilijalle kauden päätavoite, joka voi avata ovia seuraaviin kisoihin. Salpausselän maailmancup ja Seefeldin MM-kisat siintävät monen urheilijan mielessä. 

- Toivotaan, yleisö tulee paikan päälle katsomaan täältä syntyviä menestystarinoita. Varmasti näemme jännittäviä kilpailuja ja saadaan varmasti uusia tarinan alkuja, kun nuoret urheilijat ottavat mittaa toisistaan MM-kisojen merkeissä, päättää Saarinen.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Vuoden 2017 MM-kilpailut Lahteen

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS valitsi Lahden vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailujen järjestäjäksi Korean Kangwonlandissa pidetyssä kongressissa.

Lue lisää